Tervetuloa Joutastelijan kotisivuille :)
Päivitetty 30.1.2026
Nämä Joutastelijan kotisivut ovat minun
(meidän) henkilökohtaisten, mutta teille kerrottavaksi tarkoitettujen ajatusten
koti. Näillä kotisivuilla ei ole tarkoitus herättää keskustelua, väittelystä puhumattakaan. Haluan (haluamme) vain kertoa teille, mitä meidän elämässämme on tapahtunut tai tapahtuu, ja mitä me maailman menosta ajattelemme. Jos olet kiinnostunut tarinastamme ja ajatuksistamme, olemme otettuja.
Jokainen blogini vaatii minulta aina hengellisen herätyksen - inspiraation. Nöyrä kiitos teille kaikille, jotka blogejani luette, sillä ilman teitä ja synnyttämäänne hengellistä herätystä, useimmat näistä tarinoista (blogeista) olisivat jääneet kertomatta :) Yksi olennainen syy ja suoranainen pakote näihin blogeihin on, että haluan kertoa läheisilleni, mitä koin, mitä tunsin. Että, he tietäisivät, muistaisivat sen, kun aika on minusta jättänyt. Jäin itse kaipaamaan henkistä perintöä, jota koskaan en saanut.
Minulta on silloin tällöin kysytty, mikä mies oikein olen. En tiedä, kelpaako vastaukseksi, että muutaman kerran olen elämässäni tullut vedetyksi kölin alta. Purjehtijoille se on tuttu termi. Elämässä se tarkoittaa, että aina se ei ole kohdellut sinua silkkihansikkailla. Elämäntyöni tein pankkialalla. 1980–1990 taitteessa, kun lama iski, olin erään keskikokoisen pankin toimitusjohtaja. Aiemman kilpailutilanteen takia olin yhdessä pankkimaailman kusisimmista paikoista. Minä selvisin ja pankkini selvisi. Kilpailijaltani, kollegalta meni pankki alta. Kaikesta vastoinkäymisistä huolimatta olen kiitollinen. Vastoinkäymisistä olen oppinut eniten. Niin itsestäni kuin yleensäkin elämästä.
Rakkaat Joutastelijan blogisivuston seuraajat
Meidän joulukuusemme seisoa topottaa vieläkin parvekkeellamme, vaikka tammikuu on lopuillaan. Kynttilät ja koristeet toki on jo riisuttu. Miksi elävää muistoa joulusta ja vuodenvaihteesta pitäisi heittää pois, kun sen neulaset ovat vehreät ja se istuu täydellisesti parvekkeen muutoin niin kylmään ilmeeseen? Sen lisäksi se tuoksuu havupuulle, pienelle metsälle parvekkeellamme.
Yksin, mutta ei yksinäisyydessä vietetyn joulun jälkeen elämä on pikkuhiljaa palaillut lähes normaaliksi. MunRakas tervehtyy asteittain, mutta valitettavan hitaasti. Fyysinen kunto ei
edelleenkään anna aihetta hurraa-huutoihin. Eivät minunkaan muskelini erityisen suuret ole, mutta nyt niillä on poikkeuksellisen paljon käyttöä.
Tästä talvesta näyttää muodostuvan vähäluminen – tälläkin leveysasteella. Toki lunta ehtii vielä tulla, mutta tällöin puhuisin jo takatalvesta. Henkilökohtaisesti en kaipaa enempää lunta. Tämä riittää. Joskus suorastaan rukoilin lisää lunta. Nyt se aika on ohitse.
Teimme pienen tammikuisen kiertomatkan, josta erillinen blogi on Ajankohtaista-otsikon alla. Viikko vierähti vaihtelevissa tunnelmissa. Suomi tarjosi meille upeita talvisia maisemia. Huurteisia ja lumisia puita, kauniisti taipuneina. Päällimmäiseksi jäivät kuitenkin pojantyttäreni sanat hänen pienet kätösensä poskillani: Sinä olet rakas. Voiko pappa enempää loppuelämältään toivoa?
Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne ��
Pomeranssi by Iisalmi 30.1.2026