Kreeta 2025

Lähes kaikista matkoista olen tehnyt yhteenvedon, jossa olen pyrkinyt kertomaan
niistä pienistä asioista, joita matkaan aina sisältyy ja joista itsenäistä blogia ei saa aikaiseksi. Lähtökohtaisesti muistelot keskittyvät positiivisiin asioihin, sillä meillä on sen kaltainen muisti, ’kovalevy’, joka ensisijaisesti unohtaa tallentaa ikävät asiat, mutta tallentaa kivat muistot. Tämä reissu meni
’loppusuoraa’ vaille vimpan päälle.

Siispä aloitan tämän yhteenvedon matkan loppuvaiheista. MunRakkaani yllättävä hetkellinen tajuttomuus ja sen paljastamat syyt, pysäyttivät meidät toden teolla. Minä kun aina kuvittelin olevani se perheemme heikompi lenkki. Tilanteen ymmärtämisessä minua auttoi, että olin itse kokenut samanlaisia tilanteita, tosin kotioloissa ja syytkin tiedossa.

Kaikesta tästä jäi päällimmäiseksi kuitenkin positiivisia kokemuksia. Kun MunRakkaani tilanne todettiin sellaiseksi, että se vaatii sairaalahoitoa, hän myös pääsi sinne jonottamatta, pikakyydillä. Ensihoito Peijaksessa ja jatkohoito täällä Iisalmessa olivat vimpan päälle. Parempaa emme voisi kuvitella. Vajaan parin viikon sairaalareissun seurauksena MunRakkaani tupakanpolttokin päättyi –
ainakin toistaiseksi. Pahimmillaan meni aski päivässä.

Edellisillä Kreetan reissuilla asuimme Haniassa paikallisen asutuksen keskellä. Tutustuimme
paikalliseen elämään ja paikallisiin. Nyt me olimme ikään kuin ’nurkan takana’. Ei ollut vilinää, eikä sankoin joukoin paikallisia. Tällä kertaa teimme tuttavuutta kansainvälisesti. Ei uusi, mutta virkistävä kokemus. Naapureistamme olen jo aiemmissa blogeissani kertonut, kuin myös ihanasta isännästämme Konstasta, siivoojastamme Festä ja isäntämme ihanasta puutarhasta.

Ehkä tämän reissun muistettavin tuttavuus oli kuitenkin Ylli, mister image cafe-bar. Ylli Tajari. En tänä päivänäkään tiedä, mikä hänen oikea nimensä on, mutta jos se on Ylli Tajari niin OK. Mutta jos se ei ole, rohkenen väittää, että pohjalaisilla on ollut osuutta asiaan nimimerkin keksimisessä. Ylli oli aina otettu, kun kiitin häntä sanomalla suomalaisittain Ylli.

Yllin baarissa minä poikkesin lukemattomia kertoja ilman MunRakasta käydessäni kaupoissa, geokätköillä tai muuten kylällä kävellessäni. Ylli odotti suorastaan ’vesi kielellä’, koska MunRakas suvaitsee kunnioittaa hänen kapakkaansa. Kun se aika tuli, poskisuudelmista ei meinannut tulla loppua. Olin jo aiemmin saanut Yllin baarista itselleni kohtuullisen, tosin vaatimattoman lounaan, mutta pienen kokemuksen jälkeen me yhdessäkin saimme juuri meille mitoitetun lounaan. Yllin silmä oli lähes pettämätön.

Meille paikallainen Charma-olut on numero uno. Rohkenen tarkentaa, että iisalmelainenkaan olut ei sille pärjää. Yllillä sitä ei ollut tarjolla, mutta ei hänenkään tarjoamansa puolen litran tuoppi huonolta maistunut. Muutama niitä aina janon yllättäessä sisuksiin vilahti. Yllin baarista tuli meillekin
kohtaamispaikka. Siellä tapasimme keskipohjalaisia ja siellä olisimme halunneet tavata myös intohimoisia suomalaisia jääkiekon kannattajia. Olimme jo alustavasti sopineet vuokraisäntämme kanssa tulevasta toukokuusta, mutta elämäntilanteemme muuttui sen jälkeen. Jos Luoja suo ja Viskaalit sallii, niin ensi lokakuun vietämme jälleen Kreetalla.

Kiitos teille, jotka jaksoitte tämän tarinani loppuun.

Pomeranssi by Iisalmi 11.12.2025

Veriarvojen kohotus oli seuraava toimenpide. Se ei ollutkaan ihan yksinkertainen juttu. Tarvittiin kaksi pussillista arvokkaita punasoluja. Pikkuhiljaa arvot alkoivat kohota. Syitä veriarvon laskuun emme koskaan saaneet tietää, tai tiesikö kukaan. Mutta sairaalassa makuun aikana vanha vaiva oli myös ärtynyt tavalla, joka vaati jatkuvaa kipulääkitystä. Vihdoin viimein MunRakkaani lääkärikin
puhutteli vaivaa nimellä jäätynyt olkapää. Sen nimen olimme vaivalle kuulleet jo vuosia aiemmin ystävältämme, ’tohtori’ Piksalta.

Veriarvojen kohoamisen myötä MunRakkaani olotila alkoi kohentua. Sameisiin silmiin alkoi
pikkuhiljaa syntyä pientä tuiketta. Olkapään kiputila vain oli esteenä liikkumiselle. Siitä huolimatta juhlistimme isänpäivää sairaalassa, pienessä valoisassa kabinetissa. Tarjoilun olivat järjestäneet rakas anoppini ja hänen ’poikaystävänsä’ Iikka. Se hetki oli siitä maailmasta, jonne MunRakkaanikin halusi mitä pikimmiten palata. Toista viikkoa oli jo kulunut sairaalassa.

Kävin päivittäin häntä ilahduttamassa. Viikonloppuna jopa kaksi kertaa saman päivän aikana. Hänet kuvattiin monet kerrat, verikokeet otettiin päivittäin. Lopulta hänen lääkärinsä päätti, jotta sairaalassa makuun sijaan kotihoito palvelisi toipumista paremmin. MunRakkaani kotiutui 12. marraskuuta maattuaan sairaaloissa lähes kaksi viikkoa. Mukaansa hän sai lääkeluettelon, joka sisälsi 10 erilaista lääkettä, mikä mihinkin vaivaan.

Ensimmäinen satsi kyseisiä lääkkeitä maksoi lähes 200 euroa, vaikka en ottanut pidempiaikaisia
pakkauksia. Lisäksi hän tarvitsi olkapäähänsä muiden voimakkaampien särkylääkkeiden lisäksi Panadolia. Jouduin pitämään kaiken aikaa huolta, ettei hän ylittäisi enimmäisannostusta. Aamulla hän popsi pillereitä seitsemän ja illalla neljä. Tällä hetkellä tilanne on hieman rauhoittunut, aamulla vain viisi pilleriä ja illalla ne samat neljä.

Väsymys oli ensimmäisinä kotonaolovuorokausina silmiinpistävää. Päikkäreitä useita kertoja päivässä, vieläpä useita tunteja. Vasen käsi oli käyttökelvoton, joten tietyistä askareista hänen piti luopua. Tunsin olevani omaishoitaja. Pikkuhiljaa elämä voitti. Vain jäätyneen olkapään kanssa taistelu enää varsinaisesti jatkuu. Seuranta on ollut tiivistä. Jo kertaalleen hän on käynyt verikokeissa ja lääkärin puhuttelussa ja tulevalla viikolla uusinta. Näyttää siltä, että kun on päässyt hoitoputkeen, se saatetaan päähän saakka.

Jos jotakin hyvää tapahtuneesta voi löytää, MunRakas on nyt jo lähes kuukauden ollut tupakoimatta.
Se on edellytyksenä, jotta hän mahdollisesti pääsisi katkokävelynsä vuoksi verisuonikirurgille. Kuten huomaatte, hänellä on monenlaisia terveydellisiä ongelmia. Erästä tuttavaani siteeraten, ei se, että ottaa huomattavasti nuoremman puolison pelasta sinua siltä, etteikö hänessäkin olisi vikoja, jopa enemmän kuin itsellä.

Kreeta 2025 on loppuyhteenvetoa vailla. Vaikka loppuvaiheet ovat nousseetkin niin voimakkaasti esille, yritän koota yhteen kaikki ne positiiviset asiat tältä turneelta. Niitäkin on runsaasti.

Pomeranssi by Iisalmi, 28.11.2025

Oli Pyhäinpäivä. Edesmenneet eivät sillä kohtaa tulleet pieneen mieleenkään, elävissä olivat kaikki ajatukset. Ajatus viivähti hetken kotona lattialle levitetyissä matkalaukuissa, jossa ne normaalin aikataulun mukaisesti olisivat
olleet. Sitten palasin siihen hetkeen ja todellisuuteen. En ollut koskaan nähnyt MunRakasta niin huonossa kunnossa, niin avuttomana. Soittelimme vielä illalla ja toivotimme toisillemme perinteiset hyvän yön toivotukset.

Seuraavana päivänä matkasin jälleen taksilla sairaalaan. Todettakoon, että jokaisella kolmella taksimatkalla kuljettaja oli kotoisin eri maasta. Potilaan olotila oli silmin nähden hieman kohentunut, jota todisti sekin, että kummassakin kädessä oli enää kaksi katetria. Sykekin oli palannut normaaleihin lukemiin. Kökötin hetken hoitajan ratsastustuolilla. Minun jälkeeni potilasta jututtamaan tuli tyttäreni Jenny. Yhdessä palasimme heidän kotiinsa. Hyvän yön toivotukset vielä
puhelimitse.

Maanantaina valmistauduin jälleen sairaalakäyntiin, kun MunRakkaani soitti ja kertoi, että ei tarvitse tulla. Hänet siirretään ambulanssilla Iisalmen sairaalaan. Uutinen oli hänen kannaltaan hyvä. Minulle se sen sijaan aiheutti suurehkon pulman matkalaukkujen suhteen. Sain helposti järjestettyä itselleni junapaikan, mutta mitenkä ne laukut junaan. Onneksi Jenny ja Jari tulivat avuksi. Ei se siltikään ollut
helppoa, sillä molemmat isot laukut painoivat inan vaille 23 kiloa. Flimmerillä selvisin.

Päätin syödä junassa, vaikka väkisin ja sitä se todella oli. Lipin lohikeittoa liki tunnin. Sain helpottavan viestin naapurin Paulalta, jotta hän on minua asemalla vastassa. Ystävällisten lisäkäsien avustuksella sain matkalaukut junasta ja raahasimme ne Paulan kanssa hänen autoonsa. Iisalmen asema ei ole mitenkään matkustajaystävällinen, jos matkustat isojen laukkujen kanssa. Kymmeneltä
rantauduin kotiovelle. Laukut sisään ja mies perässä. Ympyrä sulkeutui minun osaltani.

MunRakkaani matka ambulanssilla ei sekään ollut erityisen miellyttävä. Yli viisi tuntia kapealla ambulanssivuoteella. Eikä edes vettä oltu laitettu matkalle mukaan. Ystävällinen kolmen hengen saattojoukko tosin järjesti sitä matkan varrelta. MunRakas oli perillä Iisalmessa seitsemän jälkeen. Soittelimme pian sen jälkeen, kerroimme kuulumiset ja lähettelimme hyvän yön toivotukset suukkojen kera toisillemme.

Siirto Iisalmeen oli monessakin mielessä positiivinen asia. Nyt MunRakas oli oman, tutun lääkärinsä hoivissa. Peijaksesta oli oltu ennen siirtoa häneen suoraan yhteydessä. Hän tuntee MunRakkaani terveysongelmat pitkältä ajalta. Kun tiistaina iltapäivällä vierailin potilaan luona, hän oli väsynyt ja edelleen tiputuksessa ja sydänantureiden peitossa. Lähetin viestitti sykkeet tietokoneelle. Olihan se potilashuone silti jotakin muuta kuin se pieni soppi siellä Peijaksen valvomossa. Eteenpäin.

Valoa tunnelin päähän antoi myös mahdollisuus ystävienkin vierailla potilaan luona ja sitä
mahdollisuutta he todella käyttivät. Parhaimmillaan meitä oli yhtä aikaa neljäkin ihmistä potilasta ilahduttamassa. MunRakkaani kunto oli kuitenkin sillä tasolla, että selvästi näki hänen myös väsyvän vierailuista. Ja sairaalamatka oli vasta alussa, kuten seuraavassa blogissani kerron.

Pomeranssi by Iisalmi, 26.11.2025

Hotelliin päästyäni aloin pikkuhiljaa selvitellä tilannetta itselleni. MunRakas oli tajuissaan siinä lattialla maatessaan ja pystyi keskustelemaan. Hän totesi vain yhtäkkiä makaavansa lattialla, putoamisesta hänellä ei ole minkäänlaista muistikuvaa. Oli tapahtunut sama kuin minulle kolme kertaa. Kun ’vintti’ pimenee, lattia kutsuu. Minulla on sydämen eteisvärinä eli flimmeri, joka
sairaalassa hänelläkin todettiin.

Olin luonnollisesti huolissani hänestä, mutta tiesin, että hän on hyvissä käsissä. Olin kiitollinen siitä, että se tapahtui juuri Tikkurilassa, eikä esimerkiksi lentokoneessa tai junamatkalla. Tiesin myös, että minun oli turha sinä iltana yrittää tavoitella häntä. Käväisin alakerran ravintolassa syömässä. Vaikka
tilasin pienen annoksen, en saanut sitäkään syötyä.

Palasin huoneeseeni. Istahdin leveälle parivuoteelle. Yksinäisyyden tunne oli käsin kosketeltava. Sellaista tunnetta en koskaan aiemmin ollut elämässäni kokenut. Mitä ja miksi kysymykset pyörivät päässäni. Muistin MunRakkaani oudon pahoinvointikohtauksen lentokoneessa. Se varmaan oli ennakkovaroitus tulevasta. Lentokoneen ilmanpaineella mitä ilmeisimmin oli vaikutusta tilanteen syntymiseen.

Tiesin, että uni ei tule ilman lääkinnällistä apua. Otin puolikkaan nukahtamispilleristä, joita kannan aina mukanani, jos uni ei ota tullakseen. Yritin kertoa itselleni, että ei ajatuksia (no minds) elokuvan Viimeinen samurai opetuksen mukaisesti. Ei se vaan tahtonut onnistua, mutta lopulta väsymys kuitenkin voitti ja uni koitti.

Seuraavana aamuna tyttäreni Jenny haki minut hotellista heidän kotiinsa. Onhan se paljon
miellyttävämpi miljöö miettiä syntyjä syviä kuin piskuinen hotellihuone. Jenny ja miehensä Jari olivat sopineet vierailusta ystäväpariskunnan mökille, jonne minä suorastaan pakotin heidät lähtemään. Kerroin olevani iso poika ja pärjääväni tarvittaessa yksinäni. Niinpä he lähtivät yli yön reissulle ja minä jäin talon vahdiksi.

Iltapäivästä otin taksin Peijaksen sairaalaan. Sain infosta ohjeet, mistä MunRakkaani löytyisi. Hetken odoteltuani minut ohjattiin sydänaseman tarkkailuhuoneeseen. Verhoilla eristettyjä karsinoita oli viisi, joista ensimmäisessä MunRakkaani makasi. Näky oli järisyttävä. Kuusi erilaista tippaa oli laitettu hänen käsiinsä ja erilaisia antureita oli joka puolella kehoa. Ympärillä oli puolenkymmentä monitoria, joista näkyi sydämen lyöntitiheys, verenpaine ja ilmeisesti muitakin elintoimintoja. Huomasin, että syke oli vain 47, joka hänelle on täysin epänormaali.

Karsina oli niin pieni, että minkäänlainen tuoli ei sinne mahtunut. Yritin kököttää hoitajan ratsastussatulaa muistuttavalla korkealla jakkaralla. Hoitaja kertoi, jotta sydämen tahdistinta harkitaan MunRakkaalle. Hän esitteli tahdistimen toimintaperiaatteen ja kuinka se asennetaan. Kardiologi kuulemma maanantaina ratkaisee asian. Hetken siinä istuttuani poistuin sekavien tunteitten vallassa. MunRakas oli luonnollisesti väsynyt, joten en siksikään halunnut häntä enää
lisää rasittaa.

Mutta … elämä ja tarina jatkuu.

Pomeranssi by Iisalmi, 15.11.2025

Otsikon lausahdus on usein käyttämäni, kun tulevaisuudesta on kysymys. Minä luotan vain
tähän hetkeen. Sanonta ei ole pirun maalaamista seuraavan kulman taakse, se on
vain varautumista tilanteisiin, joita et kykene ennakoimaan. Se helpottaa yllätyksiin sopeutumisessa, varsinkin ikäviin yllätyksiin.

Paluulentomme oli tulolennon tapaan epäinhimilliseen aikaan. Tasan kuudelta aamulla. MunRakas ehti torkahtaa muutaman tunnin, minä en lainkaan. Taksi tuli klo 3.30. Ajelimme hiljaisen Hanian katuja lentoasemalle. George näytti hyvin tuntevan reitin. Vanhan ystävyyden merkiksi erotessamme halasimme ja uhkasimme soittaa hänelle, kun seuraavan kerran tulemme.

Pääsimme eroon raskaista laukuistamme. Toinen laukku painoi 22,9 kiloa. Painoa ei voi selittää millään muulla kuin kosteuden imeytymisellä vaatteisiin. Olimme nimittäin kilokaupalla tuoneet tuliaisia ystävillemme, emmekä minun mielestäni olleet viemässä kotiin läheskään yhtä paljon tuliaisia. Haniassa olemme ainoan kerran elämässämme joutuneet maksamaan ylipainomaksua.

Turvatarkastus tuli ja meni. Ei pienintäkään ongelmaa. Emme olleet nyt suoralla lennolla, vaan
meillä oli koneen vaihto Ateenassa. Ensin pieni hyppy, kuin Kuopiosta Hesaan. Ateenan kenttä on simppeli, etenkin jos sinulla on kansainvälinen jatkolento. Aikaa oli riittävästi, joten otimma yhit.

Koneessa MunRakkaalle tuli pahoinvointi, jonka merkityksen tajusin vasta myöhemmin. Häneltä tuli kirkasta limaa, todennäköisesti keuhkoista. Vatsasta se ei voinut tulla. Vieressä istuva rouva oli tyly. Hän yritti etsiä itselleen toista paikkaa, mutta kone oli täysi. Ohjeistus Ritvalle, että kuolaa ainakin miehesi suuntaan.

Helsingin lentoasemalle saavuttuamme tein yhden virheen, jota ei olisi pitänyt tehdä. Lähdin
etsimään laukkujamme ja ajauduin sille puolelle, josta ei ole paluuta takaisin ns. kansainväliselle puolelle. Kaiken lisäksi puhelimeni oli mykkä, virraton, joten kaikenvärisiä aivosoluja tarvittiin. Kävelin tuttuun pubiin. Kysyin tarjoilijalta, olisiko latausjohtoa. Millainen, kysyi hän? Oikeanlainen löytyi ja sain puhelimeni lataukseen.

Kun puhelimeni oli riittävästi latautunut, soitin MunRakkaalle, jotta hänen on tultava niiden kahden pienen laukun kanssa alas ja kerroin paikan. Sieltä hän aikanaan saapui. Istuimme hetken, jotta puhelimeni latautuisi riittävästi. Kun johtoa palauttaessani kysyin tarjoilijalta, mitä maksaa? Ei maksa mitään oli vastaus. Kuuluu palveluun.

Pitkän käytävän jälkeen pudottauduimme juna-asemalle. Te, jotka kyseisellä asemalla olette käyneet, tiedätte, että korkeuseroa on riittävästi. Lykkäsimme laukkumme junaan sen saavuttua. So far so good. Tikkurilassa jälleen hissiin ja laitureiden yli kulkevalle tasanteelle. Läksin katsomaan, miltä raiteeltamme junamme lähtee. Kun palasin, MunRakas makasi kivisellä lattialla. Hän oli pudonnut korkealta baarijakkaralta. Kaksi järjestyksenvalvojaa ja mitä ilmeisimmin terveydenhoidon ammattilainen olivat paikalla. He kutsuivat paikalle ambulanssin, jonka henkilöstö totesi, että nyt on syytä lähteä sairaalaan. Minä jäin laukkujemme, MunRakkaani kihlasormuksen ja silmälasien kanssa Tikkurilan asemalle. Saatte olla varma, että jatkoa seuraa.

Vantaa, osoite salainen, 1.11.2025

Astelin hiljakseen myötämäkeä rantakadulle. Näin myöhemmin, että kadun nimi on Miki
Theodoraki kuuluisan täkäläisen säveltäjän mukaan. Näin, että lähikauppamme oli
kiinni. Oli jonkinlainen paikallinen juhlapäivä. Jonkun tiedon mukaan, Ohi päivä. Suuri riemu siitä, että Yllin baari oli avoinna. Hän pyyteli minulta anteeksi, että baari oli muutaman päivän kiinni. Se johtui siitä, että hänen
lapsenlapsensa kastettiin. Juhlat kestivät kolme päivää. Jos meillä joidenkin juhlien jälkeen on dagen efter, ei todellakaan tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa.

Tutulle sohvalle istahdettuani, Ylli toi eteeni tyypillisen puolen litran oluttuopin. Soitin MunRakkaalle, jotta Yllin baari on auki. Kesti tovin hänen kulkimillaan, ennen kuin hän ilmestyi kadun toiselle puolelle. Huispautukset, jotta täällä minä olen. MunRakas sai Yllin halaukset sisälle tullessaan. Onko kaikki hyvin, on täällä tapaamisen yhteydessä se ensimmäinen kysymys. Ei se, mitä haluat tilata.

'Saatuaan viininsä, päätimme tilata syötävää. Yhteisen annoksen meille molemmille. Saatuamme sen eteemme näimme heti, että mahdoton tehtävä. Tätä emme kykene yhdessäkään tuhoamaan. Sisälle tuli pariskunta, jonka Ylli johdatti luoksemme. Suomalaisia. Rane ja Tuula. Pienen tutustumiskierroksen jälkeen totesin olevani lapsuuteni ympäristössä. Keskipohjanmaalla.

Reisjärvi ja moni muukin kunta Keskipohjanmaasta on siirretty hallinnollisesti
Pohjois-Pohjanmaahan, mutta minulle ne kunnat ovat edelleen osa Keskipohjanmaata. Sen todistaa murre, jos ei muuta löydy. Kyllä Kokkola oli meidän keskuksemme ja meidän keskuksenamme se ainakin mielissä pysyy. Olen yhden luokan yhteiskoulua käynyt nimenomaan Kokkolassa.

Oli ihanaa kuunnella keskipohjalaista murretta. Sitä, jonka vuosikymmeniä sitten olin miltei unohtanut. Paikalle tulivat myös heidän ystävänsä. Niinpä meitä oli kuuden joukkio, joista vain yksi oli savolainen. Emme antaneet sen vauhtia hidastaa.

Olen satoja kertoja sanonut, kirjoittanut, jotta sokeita sattumia ei ole. Kaikelle on tilattu tarkoitus. Se oli ihanaa rupattelua, asioista, paikoista, jotka kaikki me muut tunsimme, tiesimme, mutta ei MunRakas. Siitä huolimatta hänkin nautti keskustelustamme. Ehkä hänkin tajusi, että nyt Hannu on omalla alueellaan. Ei enää vieraalla maalla.

Me tapasimme uudemman kerran eilen. Tarkistimme, että kuulemamme nimet ovat oikein ja
oikeassa järjestyksessä. Jos keskipohjalaisittain olisin kirjoittanut, olisin sanonut, että oikiassa järjestyksessä. Valitettavasti paljon olen lapsuuteni murteesta jo unohtanut. Kun erosimme,
halasimme, myös me miehet. Olimme antaneet palan itsestämme, ja saaneet heiltä kaksi palaa takaisin. Tällaista on elämä, jos olet avoin.

Opetimme seurueelle, kuinka kreikaksi sanotaan kiitos. Kun heidän jälkeensä läksimme Yllin
luota, hän totesi, että hyvin opetettu. Siitäkin tuli hyvä mieli. Olen monta kertaa todennut, että hyvän mielen saa useimmiten pienistä asioista.

Stamatakis Boutique Studios, Platanias, Kreeta 30.10.2025

PS. Tämä on todennäköisesti viimeinen postaus täältä. Matkalaukut on avattu ja varhain huomenaamulla on lento Ateenan kautta koti-Suomeen. Ei yhtään huvittaisi. Täällä on ihanat kelit. Ja täällä on pohjalaisittain elämä heleppoo.

Yritin muistella, koska edellisen kerran olin lukenut jonkin kirjan. On siitä ainakin 30 vuotta kulunut. Tästä voitte silti päätellä, että lukutaitoni on vielä tallella. Aion käyttää sitä uudelleen kotiin palattuani. Luen nimittäin Robin Mooren kirjoittaman kirjan, Vihreät baretit. Siinä on Törnin mukana olleen aikalaisen kertomana kuvattu hyvinkin tarkasti muutamia Törnin kokemuksia USA:n
erikoisjoukoissa ja Vietnamissa. Kirjan pohjalta on tehty myös samanniminen elokuva, jossa Törniä esittää muuan John Wayne. Sekin löytyy DVD-kokoelmastani.

MunRakas puolestaan on ratkonut ristikoita. Paksu kirjanen alkaa kohta olla läpikäyty. On hän puoliksi lukenut jonkun hömppäkirjankin. Meillä on välillä ollut hieman ongelmia sängyn herruuden kanssa. Ensimmäisen kerran kuulin, että minä olin valloittanut koko leveän sänkymme. Onneksi meillä on tuo varavuode olohuoneessa.

Naapurimme Jafar lähti Tanskaan sunnuntaina. Emme olleet silloin paikalla, mutta hän oli jättänyt meille tervehdyksen ja pienen lahjan. Oli ihanaa tavata teidät, korttiin on kirjoitettu. Kortin alla oli korttipakka. Siis pelikortit. Liekö siinä ollut jonkinlainen vihje meille?

Siivoojamme Fe opetti meille, että turha on kantaa kaupasta pullotettua vettä. Kraanavesi on juomakelpoista, se tulee Lefka Orin rinteiltä. Niinpä olemme juoneet kraanavettä, eikä minkäänlaisia vatsanpuruja ole esiintynyt. Tämäkin asia on yksi niistä ihanuuksista, joita muista turistimaista tuskin löytyy.

Pohdiskelimme aiempaa elämäämme Hanian kaupungissa, Nea Horassa ja täällä nyt. Molemmissa on omat viehättävyytensä. Nea Horassa olo keskellä paikallista elämää, täällä ihanan puutarhan ympäröimänä.

Taisin jossakin kertoa, että meillä oli naapurina ihana ranskalainen nuori pariskunta pienen tyttärensä kanssa. Tytär oli loukannut kätensä ja se oli kantositeessä. Urhea pikku nainen, ei itkun itkua. Sain luvallisesti ottaa muutaman kuvan tästä pikku naisesta. Kun he olivat lähteneet, muutamaa päivää myöhemmin sain Maxim Fedorovia siteeraten Kasepuukkiin kaveripyynnön. Nyt olemme tämän urhean pikkunaisen äidin kanssa kavereita. Kukkuu Chacha!

Tälläkin matkalla olemme tajunneet, että elämä on rikas, jos näet kauneuden. Olen ottanut kymmeniä kuvia Konstan puutarhasta, siis meidän puutarhastamme. Konstalle sen hoito näyttää olevan intohimo. Puutarhaan on vedetty kastelusysteemit ja miltei joka yö kastelu toimii. Ilman kastelua yksikään ihanista ruusuista ei kukoistaisi. Puhumattakaan sireenistä, joka parhaillaan
kukoistaa toista kertaa tänä vuonna ja tuoksuu, kuin sireeni tuoksuu.

Stamatakis Boutique Studios, Platanias, Kreeta 28.10.2025

PS. Tänään täällä on jokin merkillinen juhlapäivä. Jos oikein olen ymmärtänyt, toisen luokan itsenäisyyspäivä. Mitä se tarkoittaa, sitä en tiedä.

Kävelin perjantaina rantakatua pitkin. Useammassa kohdassa oli suomalaisia matkalaukkuineen lähdössä kotiin. Kylä hiljenee tai itse asiassa on jo viikko sitten hiljennyt. Sinällään väen väheneminen ei meitä haittaa, mutta sillä on eräs seuraus, joka
todella haittaa meitä. Ravintolat sulkevat ovensa. Juotavat me kyllä saamme
kaupastakin, mutta silloin tällöin olisi kiva syödä täkäläisen hintatason mukainen lounas tai päivällinen ravintolassa.

Kuten varmaan on käynyt selväksi, olemme Horiatiko faneja. Ravintola Agia Marinassa. Meillä on pitkä ja moninainen historia Dimitriksen kanssa. Kohta täyttyy 30 vuotta. Tunnemme koko perheen. Olemme juhlineet heidän kotonaan paastokauden alkamista. Pojat ovat jo jatkamassa ravintolan pitoa. Toimivat vielä nyt tarjoilijoina.

Olimme suunnitelleet, että käymme vielä pari kertaa syömässä Horiatikossa. Perjantain piti olla eka kerta. Tilasimme Olgan taksin ja päädyimme Horiatikon nurkille. Pettymyksemme oli todella suuri, kun näimme, että ravintola oli pistänyt lapun luukulle. Ulkona olevat pöydät ja tuolit oli kerätty pois, mikä tarkoitti sitä, että kesäkausi on ohitse. Palataan asiaan keväällä.

Hetken aikaa hämmästyksen sormi kummastuksen suussa. Myös toinen, kadun toisella puolella
sijaitseva ravintola oli sulkenut ovensa. Mutta Horiatikon viereinen Horiatiki oli vielä toiminnassa. Muistini mukaan se on tai ainakin oli Dimitriksen veljen omistama ravintola. Veljeksille tuli aikanaan riitaa ja niin he panivat kantapäät vastakkain.

Istahdimme pöytään ja tilasimme alkuannokseksi kreikkalaisen salaatin. Siis yhden, koska
olemme jo kauan tienneet, että annos kummallekin on liikaa. Ravintola täyttyi pikkuhiljaa. Monien askeleista saattoi päätellä, että he olisivat olleet menossa Horiatikoon, mutta …

Isäntä kävi kertomassa, että lammas on hyvää. Uskoimme häntä. Saimme eteemme yhden annoksen lammasta (kleftiko). Tiesimme jälleen, että kaksi olisi liikaa. Lammas oli todella hyvää. Se suorastaan mureni ennen suuhun pistämistä. Villan makua emme ole koskaan täällä tunteneet, vaikka usein olemme lammasta syöneet.

Palasimme aikanaan kotiin itse Georgen ollessa kuljettajanamme. Tuntui niin kotoiselta.
Valitettavasti myös lähiravintolamme, Yllin baari on sulkenut ovensa. Meillä on nyt pieni ongelma ruokailupaikkojen löytämisessä. Kyllä me kotonakin osaamme ruokaa laittaa, mutta laiskuus on ilomme. Jos kympillä täyttyy kaksi vatsa, miksi vehtaisimme hellan ääressä.

Eilen, sunnuntaina, menimme Olgan taksilla ystävämme Johannan usein mainostamaan Kanelikseen
Geranissa. Syöjiä oli paljon, mutta paikka meillekin löytyi. Suurin osa asiakkaista oli paikallisia. Sehän tietää aina hyvää hinta/laatusuhdetta. Ei Kanelis meille mitään erityistä ollut. Hyvä ruoka. Se on myönnettävä, mutta kärpäsiä yhtä paljon kuin täällä saarella olimme aiemmin tavanneet.

Kaneliksen valinnalla ravintolaksemme oli myös toinen tarkoitus. Meille niin tuttu Lidl oli näköyhteyden päässä. Täytettyämme kupumme vaelsimme lyhyen matkan kauppaan. Muistelin, miten vuosia sitten, suuressa pissihädässäni pissin tonttia reunustavaan bambumetsikköön. Otimma kärryt, ei enää vartijoita ovella. Kaikki tavarat olivat samoilla paikoilla, missä ne olivat kuusi vuotta sitten. Kissanruuatkin, joita silloin kissillemme toimitimme.

Olimme sopineet, että kuljetus kotiin tapahtuu tiettynä aikana. Meidän ostosten tekomme sujui kuitenkin juohevammin kuin olimme kuvitelleet. Ostimme kylmät oluet nauttiaksemme ne kuljetustamme odotellessa. Istahdimme lipputangon betoniselle telineelle kaupan kärry edessämme. George tuli meidät hakemaan pieni tyttärensä takapenkillä. Niin monet, 2019–2020
matkat tulvahtivat mieleen. Nostalgiaa ja sen myötä hyvää mieltä.

Stamatakis Boutique Studios, Platanias, Kreeta 27.10.2025

En muista, että koskaan aiemmin olisimme tutustuneet siivoojaamme, kuten nyt tutustuimme. Fe on Filippiineiltä, mutta kertoi asuneensa Kreikassa jo yli 10 vuotta. Viisikymppinen. Puhuu yllättävän hyvää englantia, tosin filippiiniläisellä aksentilla. Maanantaina oli hänen viimeinen varsinainen työpäivänsä tässä kollektiivissa. Me taidamme olla lopulta ne, jotka valot sammuttavat tässä talossa.

On ollut ilo katsella Fen työskentelyä. Hän suorastaan tanssahtelee töitä tehdessään ja hyräilee jotakin tuntematonta laulua. Huolimatta siitä, että hänen pojallaan on Downin syndrooma ja isä joutuu kuljettamaan häntä kouluun, jotta muut koululaiset eivät häntä koulumatkalla kiusaisi. Toisille elämä antaa, toisilta se taas vaatii.

Joka päivä sinä aikana, kun olemme täällä olleet, Fe on aina ensimmäiseksi tullut tervehtimään meitä. Onko kaikki hyvin? Olemme avoimesti kertoneet ongelmistamme ja siitäkös on aina seuraavanakin päivänä juttua riittänyt. Onko olkapää parempana, onko edistytty keuhkoputkien kanssa? Yskiessämme Fe käytti aina maskia siivotessaan. Ei enää loppuvaiheissa.

Eräänä päivänä kerroin Felle, että meillä on pitkäaikaisia filippiiniläisiä ystäviä. Manila Machine Phuketissa, nyt jo vuosikymmen sitten. Tietokoneessani ei ollut vanhoja kuvia, joista olisin voinut näyttää kyseisen orkesterin estradilla, mutta oli sentään kuva heistä meillä, silloisessa kodissamme. Kun Fe näki kuvan, hän riemastui. Filippinos tuli kuin apteekin hyllyltä.

Me opimme jo 2006 Japaniin matkatessamme, että pienet lahjat ovat enemmän kuin pienet tipit.
Japanissahan tipin antaminen on loukkaus. Siksi me olemme aina matkalle lähtiessämme miettineet, kuinka monta vanhaa ystävää tapaamme, ja kuinka monta uutta ystävyyttä mahdollisesti syntyy. Sen mukaisesti olemme tuliaisia matkaamme lastanneet. Muutama kilo tälläkin kertaa.

Meillä oli tuliaiset Johannalle, meillä oli tuliaiset Dimitrikselle, Steliokselle ja Despinalle, mutta lopuille kohde olikin avoin. Me emme tuo tänne mitään krääsää. Suomalaista syötävää. Niinpä
annoimme kiitokseksi siivoojallemme Felle rasiallisen Pielisen muikkuja, Fazerin suklaata ja pienen summan rahaa. Olisittepa nähneet hänen ilmeensä ja eleensä. Siinä sydän suli.

Fe tuli vielä eilen siivoamaan meille. Hän toi tullessaan pienen viinipullon, koska tiesi meidän nauttivan valkoviinistä. Eikä siinä vielä kaikki. Siivottuaan huoneemme hän vielä tiskasi astiamme. Se ei hänen tehtäviinsä kuulunut. Jälleen kerran tuli todistettua, että niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan.

Ystävällisyys on halpa lahja. Se ei maksa mitään. Pienillä asioilla voi saada ihmeitä aikaan. Meillä on vielä muutama lahja jäljellä. Kohteet olemme jo valinneet. Valitettavasti tällä kertaa tuliaisiamme - lahjojamme on liian vähän. Sama pätee meihin kuin heihinkin. Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan.

Stamatakis Boutique Studios, Platanias, Kreeta 24.10.2025

Ystävällämme Johannalla, kuten aiemmin tuli mainittua, on ollut kiireitä riittämiin. Yritimme sovitella tapaamistamme hänen kiireittensä väliin. Puhelun yhteydessä hän ohimennen mainitsi, että posti oli käynyt. MunRakas, vaikka puhelun kuuli, ei sitä viestiä tajunnut. Minulle se kertoi paljon. Yllätys on perillä.

Tapasimme Johannan Hanian vanhan sataman lähettyvillä, ja hän johdatti meidät pienelle
lounaalle. Ensimmäisen paikan isäntä oli hieman tyly, joten siirryimme kadun toiselle puolelle. Saimme eteemme Johannan tilaaman mezeen. Pahuksen hyvää ja ihan riittävästi. Sen jälkeen alkoi suuren salaisuuden paljastus.

Kuten aiemmin olen kertonut, MunRakkaani kännykkä jäi tyttäreni Jennyn ja hänen Jarinsa kotiin Vantaalle. Jenny oli todella huolissaan, miten MunRakas pärjää ilman omaa kännykkää. Hän lähettää sen, mutta minne? Kysyin Johannalta, voisiko hän vastaanottaa lähetyksen ja mihin osoitteeseen. Sain osoitteen. Miltei kolme viikkoa kyseisen kännykän tulo tänne kesti.

Teatraalisesti Johanna kertoi MunRakkaalle, että joulupukki kävi tänä vuonna hieman etuajassa.
MunRakkaalla ei vieläkään sytyttänyt. Hän katsoi meitä, kuin mulli uutta veräjää. Johanna ojensi hänelle paketin, josta paljastui hänen kännykkänsä. Kännykän matka kesti siis kolme viikkoa, mutta ehti sentään tulla ennen lähtöämme. On minulle käynyt niinkin, että Suomesta lähetetyt lääkkeet tulivat vasta lähtömme jälkeen, mutta palasivat toki minulle koti-Suomeen.

Pienikin hetki Johannan kanssa on ilo. Tosin hänen draivinsa aiheuttaa meissä kummassakin hengästymistä. Johannan lähdettyä tyhjensimme rakipullot. Ei olisi pitänyt. Astelimme kadun toiselle puolelle ja näyteikkunassa oli hyvännäköinen neule. Minä ylen harvoin innostun heräteostoksista. Lähes poikkeuksetta, kun jotakin vaatetta tarvitsen, astun kauppaan ja otan ensimmäiset sopivat. Nyt kävi toisin.

Sovittelin itselleni neuletta ja lopulta sopiva kokokin löytyi. Tuntui hemmetin lämpimältä. Kauppias luonnollisesti halusi myydä enemmänkin. Oli muitakin neuleita, ohuempia paitojakin. Lopulta matkaamme tarttui toinenkin neule. Vielä eilisestä rakista selvittyänikin olen sitä mieltä, että eivät lainkaan huono ostos. Tällä reissulla olen nyt ostanut itselleni vaatetusta enemmän kuin muilla reissuilla yhteensä. Vanhuus tulee ja itsehillintä pettää.

Nyt MunRakas lurittelee omalla puhelimellaan, jonka PIN-koodin minun piti selvittää. Hän oli
sen jo unohtanut. Totesin ylpeänä, että pappa osaa kaiken. Puhelin aukesi. Täällä kaikki hyvin.

Stamatakis Boutique Studios, Platanias, Kreeta 23.10.2025

Heräsin aamuyöstä, enkä saanut enää unta. Se ei ole mitään uutta, niin minulle käy usein. Kun ajatukset alkavat kiertää mielessäni, uni ei enää tule. Ei niiden ajatusten välttämättä tarvitse synkkiä olla, vaikka usein ne niitä ovat. Hyvätkin ajatukset pitävät minut hereillä. Näin kävi nyt.

Me asumme pienessä yhteisössä. Miltei samanlaisessa kuin kotioloissa. Yläkerran asukkaista olemme tosin tavanneet vain iranilaisen nuoren naisen. Muutoin he ovat jääneet vieraiksi. Sen sijaan viereiset naapurimme olemme oppineet tuntemaan. Suuressa hotellissa sanaa naapuri ei voi juuri koskaan käyttää. Siellä kaikki ovat vieraita toisilleen ja vieraina pysyvät.

Meillä on kahdenlaisia naapureita. Nuori ranskalaispariskunta pienen tyttärensä kanssa ja nuori mies Kööpenhaminasta. Tämä tuskin teille paljoa kertoo. Molempien naapureiden kanssa meille on kuitenkin syntynyt ihana suhde. Muistutan taas siitä, että kun annat palan itsestäsi, saat kaksi palaa takaisin. Niin me olemme oppineet tekemään.

Kuten kerrottua, nuori ranskalaispariskunta ja heillä puolitoistavuotias prinsessa,
kutsumanimeltään Chacha (Charlotte). Yhteistä kieltä ei juurikaan ole. Siitä huolimatta olemme tulleet enemmän kuin tutuiksi. Kukkuu on tullut yhteiseksi kieleksemme Chachan kanssa. Hän on urhea pieni tyttö käsi kantositeessä kaatumisen seurauksena. Olemme päätelleet, että käsi on mennyt sijoiltaan. Tyttö ei itke, ei valita. Aurinkoinen kikkarapää.

Toinen naapurimme, Jafar, on Köpiksestä, mutta tausta on mielenkiintoinen. Isä on syyrialainen, äiti kreikkalainen. Koko perhe asuu Tanskassa. Jafarilla on nuorempi sisko ja veli. Kuvankin olemme nähneet. Jafar on 24-vuotias, hemmetin hyvännäköinen nuori mies, joka opiskelee ja sen ohella myyskentelee tanskalaisille asuntoja Kreikasta. Hänestä pitäisi isona tulla rakennusinsinööri.

MunRakas katsoi illalla Tanssii tähtien kanssa – ohjelmaa, ja minä, jota kyseinen ohjelma ei enää kiinnosta, katsoin Tanssii susien kanssa – elokuvaa, kun Jafar liittyi seuraani. Lopetin luonnollisesti elokuvan katselun. Hänkin haki itselleen viinilasillisen. Kävimme lävitse tavanomaiset tutustumisrituaalit. Sukuselvitykset, uskonnot jne.

Juttelimme kaikenlaista kevyttä, kunnes päädyimme vakavampiin aiheisiin. Jafar kertoi ns.
tyttöystävistään, näytti jopa kuvia heistä, mutta totesi samaan hengenvetoon, jotta ei aivoja. Hänkin oli tajunnut, että kaunis ulkokuori ei takaa samanlaista arvomaailmaa. Jafarilla oli hyvin selvä käsitys, mitä hän tulevalta puolisoltaan edellyttää. Fiksu mies.

Kun pää oli avattu, Jafar kysyi minulta, miten hänen tulisi elämässään toimia. Annoin sen ainoan neuvon, jota itse huonona näyttelijänä olen noudattanut. Ole oma itsesi. Hän kertoi joskus yrittäneensä esittää toisenlaista, mutta todenneensa sen liian raskaaksi. Hän oli tyytyväinen minun antamaani ohjeeseen.

Kun nyt, muutamaa tuntia myöhemmin mietin meidän keskusteluamme, päällimmäiseksi nousee
kysymys, miksi minulle tällainen luottamus. Miksi Jafar avautui minulle? Päädyin siihen, että isänsä kanssa hän ei pysty käymään samanlaista keskustelua. Esteenä ovat kulttuurilliset erot. Jafar on modernin maailman kasvatti, mutta isänsä on elämänsä loppuun saakka kiinni oman aikansa muslimikulttuurissa.

Kerroin Jafarille, mitkä ovat meidän matkatuliaisemme kotiin. Ne ovat tavatut ihmiset, käydyt keskustelut, halaukset. Emme me tuo täältä muistoja kauniista maisemista, emme edes auringon lämmöstä. Ne ajat ovat olleet ja menneet.

Stamatakis Boutique Studios, Platanias, Kreeta 20.10.2025

Lähtömme mutkistui hiukan, sillä rantakadulta nousevaa katua asfaltoitiin parhaillaan. Jouduimme siis tallustelemaan rantakadulle. Juuri lasketun, kuuman asfaltin päälle astuessamme katselimme kaiken aikaa, sulavatko tallustimemme alta. Eivät onneksi sulaneet. Päädyimme onnellisesti rantakadulle.

Olga tuli aikanaan ja heitti meidät Sebastianin rantaan. Nostalgiset ajatukset tulivat jälleen pintaan. Yhden asian olimme kuitenkin jo ehtineet unohtaa. Rannalla aina tuulee. Kevään 2020 helteissä meidän ainoa henkireikämme oli Sebastianin ranta ja merituuli. Nyt tuo samainen tuuli oli meille vastainen. Auringonotto ja rantatuolilla makoilu ei tullut pieneen mieleenkään.

Etsimme rantaravintolasta mahdollisimman suojaisan paikan. Tilasimme Harmat, sillä juuri tässä paikassa olimme ensi kerran tutustuneet kyseiseen olutmerkkiin. Ruokalistalta poimimme myös tutut syötävät. Savulohibrushettan. Lempparimme aikoinaan. Valitettavasti emme muistaneet, kuinka suuri annos on. Olisimme pärjänneet yhillä. Nyt niistä jäi talon kissalle aika paljon syötävää.

Kapusimme nostalgisissa tunnelmissa kohti rantakatua. Ylhäällä kukkulalla häämötti hotelli Folia, joka oli naapurimme 2019–2020, vaikka yhtään asukasta siellä ei silloin ollutkaan. Huomioni kiinnittyi betonoidulla käytävällä oleviin valaisimiin. Ne olivat vaihtuneet sitten vuoden 2020. Jotakin kehitystä oli sittenkin tapahtunut.

Jatkoimme matkaa rantakatua pitkin kohti Plataniasta. Matka ei ollut pitkä, mutta siitä huolimatta MunRakas ei pysynyt kyydissäni tai paremminkin, minä en kyennyt kävelemään hänen tahtiinsa. Saavuin ekana Piazzaan. Nostalgiseen kotiravintolaamme 2019–2020. Isäntää ei näkynyt. Tilasimme viinit – pienen karahvin. Kohta Stelios kurvasi mopollaan kahvinvientireissultaan. Kättelimme lämpimästi, vanhat ystävät, kuten hänkin totesi.

Tilasimme jälkiruokaa. Minä jäätelöä, MunRakas hedelmäsalaattia. Itse Stelios teki annokseni ja siinä oli todella nautittavaa yllin kyllin. Jäätelöpallojen määrää tuskin oli laskettu. Viinikarahvimme tyhjennyttyä pöytäämme tuli kuin varkain toinen Stelioksen toimesta. Talon tavat eivät kohdallamme olleet muuttuneet.

Stelios lähti kerta toisensa jälkeen skootterilla viemään kahvia sitä tilanneille. Pienimmillään lähetys oli yksi mukillinen, suurimmillaan taisi olla viisi mukillista. Olimme miltei lähdössä, kun pöytäämme tuli Stelioksen vaimo. Hän kertoi tunnistaneensa meidät, vaikka luulen, että Stelios kohotti häntä
seurustelemaan kanssamme. Toisaalta kukapa ei tunnistaisi niitä harvoja ihmisiä koronan vaikeilta ajoilta. Välillämme virisi ihana keskustelu. Hän kertoi odottaneensa heidän tytärtään koronan alkaessa jyllätä. Tytär oli paikalla.

Kun laskun aika tuli, maksoimme yhdestä viinikarahvista, hedelmäsalaatista ja jäätelöstä. Reilut parikymppiä. Jälleen tuli todistettua, että kreetalainen ei unohda sinua, joka etenkin vaikeuksien keskellä olet ollut hänen kaverinsa.

Stamatakis Boutique Studios, Platanias, Kreeta 16.10.2025

Istuin keskiviikkona Las Gegas – nimisessä ravintolassa Agia Marinan puolella. Tuskin kenellekään kyseisen ravintolan nimi sanoo mitään, mutta meille se oli 2019–2020 ensimmäinen kahdesta pysähdyspaikasta Lidliin mennessämme. Sama Hrista oli edelleen tarjoilijana. Nimen oikeinkirjoituksesta en anna takuuta, mutta Krista se ei ole. Otimme selfien todisteeksi, että olin kyseisessä paikassa käynyt.

Selasin The Little Fun Train – esitettä ja päätin, että tuuletan kyseisellä junalla MunRakasta kerran viikossa. Kotiin palattuani annoin hänen päättää, mikä on ensimmäinen reittimme. Hän päätyi Grand Canyoniin. Sillä kuuluisammalla kanjonilla jenkeissä käyneenä suhtauduimme reitin nimeen melkoisella varauksella. Tosin suuruus riippuu aina vertailukohdasta. Reissun varaus ja maksu modernisti netin kautta.

Niinpä eilen tallustelimme Agia Marinan pysäkille, joka MunRakkaalle oli upea suoritus. Melkein kilometri. Olimme hyvissä ajoin liikkeellä. Likka tiskin takana katsoi minua H-Moilasena näyttäessäni kännykästä matkalippuamme. Ilmeestä näki, ettei hän meinannut millään uskoa, jotta tällanen papparainen osaa käyttää nettiä. Sai kuitenkin sanottua, jotta olemme aikaisessa. Kerroin, että tiedän.

Juna tuli aikanaan ja kapusimme eka vaunun vikaan penkkiin. Muita siihen ei tunkenut. Hiukan oli jälleen pidettävä polvia koukussa, sen verran lyhyt oli penkkien väli. Luonnollisesti avovaunu, joten pohjoisrantaa ajellessamme pohjoinen tuuli tuuletti meitä tehokkaasti. Oli enemmän kuin viileetä. Monen mutkan ja pysähdyksen jälkeen lähdimme poikki saaren kohti Therisoa.

Ensimmäinen varsinainen pysähdys oli ns. kaupallinen tauko. Pysähdyimme oliiviöljytehtaalla tai pitäisikö sitä kutsua puristamoksi. Kaupallisia tuotteita oli pilvin pimein, oliiviöljyä ja sen johdannaisia. Oliiviöljyn hintataso oli mielestämme korkea, joten jätimme ostamatta. Jatkoimme matkaa etelää kohti. Maasto alkoi pikkuhiljaa kohota. Saavuimme Therison kanjoniin.

Vuoret kohosivat molemmin puolin ja välillä olimme todella kapeassa kanjonissa. Tien vierellä käyskenteli vuohia, joita kansa kuvasi. Näimme jälleen, miten taitava vuohi on kulkemaan sikäläisessä, todella kaltevassa maastossa. Junamme veturin henki oli välillä todella ahtaalla, niin jyrkkä oli nousukulma aika ajoin. Saavuimme viimein Therisoon, pieneen kylään, jolla kuitenkin on suuri historia. Olimme 580 metrin korkeudessa.

Therison kylästä alkoi 1897 Kreetan itsenäisyystaistelu, jota johti muuan Eleftherios Venizelos. Kapina päättyi 1898 Kreetan itsenäistymiseen ottomaanien (turkkilaisten) vallan alta. Kyseisestä
herrasta oli kylässä parikin muistomerkkiä. Minun vähäpätöinen olemukseni ikuistettiin toisen muistomerkin edessä. Olosuhteet itse kylässä olivat suorastaan ikävät. Tummat pilvet kohosivat taivaalle ja kylmä tuuli sai vilunväreitä aikaan. Paikallisessa kuppilassa yhit.

Paluumatka olikin sitten pudottelua samat 580 metriä. Vuohia ja luolia pysähdyttiin välillä kuvaamaan. Onneksi alkumatkan kurveista muutama oli oikaistu, joten paluumatka oli vähemmän kurvikas. Therisossa tapasin pirkkalalaisen pariskunnan, ja kun kerroin olevani Reisjärveltä syntyisin, he totesivat, että heidän naapurinsa on myös syntyisin samasta pitäjästä. Näin pieni on maailma. Aina kannattaa siis aukaista suunsa ja ryhtyä keskusteluun kanssakulkijan kanssa.

Stamatakis Boutique Studios, Platanias, Kreeta 16.10.2025

Kahden pysähdyksen taktiikalla pääsin perille. Välillä syke meinasi karata käsistä, mutta pienet istumatauot pelastivat tilanteen. Määränpäässä tien toisella puolen oli pieni valkoinen kappeli. Söötti kuin mikä. Kuvauksellinenkin. Toisella puolella tietä oli betoninen aitaus, jossa mitä ilmeisimmin käyskenteli lehmä. Tuoksukin sen todisti.

Etsin ja etsin kätköä, kunnes totesin, että sitä ei yksinkertaisesti ole. Sen todisti myös kyseisen kätkön loki, jossa edellinen kävijä oli pyytänyt, että seuraava geokätköilijä toisi paikalle uuden ’purkin’ ja lokikirjan. Satuin siis huonoon saumaan. Minulla ’purkkia’ tai puhumattakaan lokikirjaa, ei olisi ollut, joten odotellaan häntä, jolla sellainen mahdollisesti on.

Palasin takaisin yhtä verkkaisin askelin kuin mennessäkin. Myötämaan ansiosta sykkeeni pysyi nyt helposti asettamissani rajoissa. Sitä todennäköisesti avitti myös menomatkan liikunnallinen kokemus. Ainoa pysähdys oli Ilian Image kuppilassa, jota lähikapaksemmekin voi hyvällä syyllä kutsua. Vaatimaton puolen litran pirtelö santapaperiksi kuivuneen kurkun kostukkeeksi, josta puolet kuivui jo kitalakeen.

MunRakas, joka itse aiheuttamiensa olosuhteiden uhrina tyytyi auringonottoon Konstan ihanassa puutarhassa, halusi ulkoruokintaan. Oli vasta myöhäinen iltapäivä, mutta viis siitä, jos nälättää. Niinpä verkkaisesti vaelsimme parinsadan metrin matkan Ilian lähikapakkaan. Kohtaaminen oli kuvaamisen arvoinen. Avosylin halaukset poskisuudelmin ja tarpeelliset kehut rouvan ulkonäöstä.

Istahdimme pehmustetulle sohvalle ja tilasimme juotavat. Kun aika oli kypsä, kerroimme
Ilialle, mitä halusimme syödä. Sitä ei ruokalistalla ollut, eikä tule olemaan. Hän vastasi meille, että tiedän, mitä tarkoitatte. Järjestyy. Hän näytti vielä kansainvälisen käsimerkin. Ymmärretty.

Jonkin ajan kuluttua pöytäämme ilmestyi pyöreä lautanen täynnä erilaista syötävää. Meze. Siinä
oli vihanneksia (ranskalaisia inhoamme), oliiveja (joita MunRakas ei syö), fetaa ja pepperoni makkaraa sekä ihania lihakääryleitä, joita jo aiemmin olin maistanut. Kuva kertokoon loput. Kyytipojaksi oli talon ihanaa dippikastiketta.

Ilta-aurinko lämmitti ihanasti kirkkaan muoviverhon takaa. Seurustelimme hetken ranskalaisen
pariskunnan kanssa, joka puhui yllättävästi englantia. Tämänhetkiset naapurimme, nuori pari, ovat myös Ranskasta, mutta eivät puhu englantia. Kysyin, kuinka he olivat sitä oppineet. Kertoivat matkustelleensa paljon, monta kertaa mm. jenkeissä. Pakko oli opetella.

Kaikki loppuu aikanaan jne. Menin laskua maksamaan. Nuori kaveri arvuutteli, mistä maasta olen. Skandinaaviksi hän minut tunnisti, mutta Suomi oli viimeinen vaihtoehto. Hän tapaili suomenkielisiä sanoja, joista kiitos viimeisenä. Kun lasku tuli maksettua, kiitin häntä täkäläisellä murteella. Hän naurahti ja totesi. Minä puhun sinulle suomea ja sinä minulle kreikkaa. Nurinkurista.

Stamatakis Boutique Studios, Platanias, Kreeta 15.10.2025

Maanantaiksi olimme tilanneet Hanian kaupungista, Nea Horan kaupunginosasta, MunRakkaalle kynsihoidon ja pedikyyrin ja minulle hiusten pätkinnän ja parran siistimisen.
Joku voisi kysyä, että eikö lähempänä olisi niitä palveluja ollut tarjolla? Varmasti, mutta me tiesimme kokemuksesta, mitä sieltä saisimme. Samalla halusimme vanhoille jäljillemme.

Soitin taksikuskillemme Olgalle ja yritin esitellä itseni. Tiedän, tiedän, oli Olgan vastaus. Tässä kohtaa lienee syytä kertoa, että käytämme vain yhtä, meille niin tutuksi, rakkaaksikin vuonna 2019 tullutta taksiperhettä. Meille tänne tullessa on yksi äärettömän vaikea käännös. Siksi me emme enää ole viitsineet vaivata taksiamme peruuttamaan noin 50 metriä pihaan. Menemme vastaan.

Olgan kanssa aika ei tule pitkäksi. Puhumme asiaa, ei jonnin joutavia. Menomatkalla puhuimme
polttoaineen hinnasta ja etenkin sähkön hinnasta. Täällähän se on erityisen kallista. Kreikassa oli pantu miljoonia siihen, että oli vedetty kaapeli Ateenasta Kreetalle. Olgan mielipide oli, että jos se raha olisi käytetty Kreetan sähköntuotannon lisäämiseen, se olisi ollut järkevämpi ratkaisu. Puhuimme erityisesti tuulivoiman tuotannosta, mutta täällä myös aurinkovoimalla olisi mahdollisuuksia.

Kävelimme yhdeltä Hanian pääkaduista rantaan, parisataa metriä. Olimme vanhoilla jäljillä. Ravintolan tarjoilija tunnisti meidät, olimmehan vuosi sitten käyneet siellä monta kertaa. Otimma pienet oluet toisen Olgan vastaanottoa odotellessa. Läksin kapuamaan kohti Valestran yläpäätä. Siellä odotti parturini Manos.

Ystävämme Johannan Manos ajeli partaansa sisään tullessani. Hänen serkkupoikaansa, parturi Manosta ei näkynyt. Istahdin hetkeksi. Parturi Manokselta kesti hetken tunnistaa minut. Sitten hän muisti vuokraemäntämme ja olimme viimein sinut. Hiukset lyhentyivät vauhdilla ja parta siistiytyi tavalla, jota kotimaassa ei tapahdu. Se on nyt vimpan päälle. Lasku naurettavat 15 euroa. Kotomaassa vastaava operaatio maksoi viimeksi 42 euroa.

Ovesta ulos astuttuani näin tutun sinisen auton. Viimevuotisen vuokraemäntämme Popin auton.
Kävelin silloisen huoneistomme luokse ja kuinka ollakaan, jalat näkyivät avoinna olevan sähkökaapin oven takaa. Siinä oli Popi, rakas vuokraemäntämme viime vuodelta. Halasimme, jonka jälkeen alkoi kuulumisten tenttaaminen. Popi valitteli kiireitään ja minä meidän vastoinkäymisiämme.

Siinä aikamme turistuamme erosimme pidä huolta itsestäsi – toivotuksin. Laskeuduin takaisin rantaan. MunRakkaani manikyyri oli vielä menossa ja pedikyyri odotti. Ajankulukseni nautin pienet Harmat em. ravintolassa. Harma on ylivoimaisesti paras kreikkalainen olut ja vieläpä paikallinen. Panimo sijaitsee vajaan 10 km:n päässä täältä, missä tätä nyt rustaan.

MunRakkaani kauneudenhoito päättyi aikanaan ja Me Nou & Krasi – ravintolassa päätimme nauttia myös lounaamme. Olimme juuri saaneet ateriat eteemme, kun ystävämme Johanna tupsahti paikalle. Olimme tosin sopineet asiasta puhelimitse. Saimme viimein annettua tuliaisemme. Petrino
House – yrittäjänä hänellä on pitänyt kiirettä. Saimme lyhyen briiffauksen tilanteesta ja sitten Johanna poistui omaan kotikeittiöönsä.

Tuliset kanat tulivat syötyä. MunRakas sen sijaan vain rääpi munakastaan. Maksoin laskun tutulle harmaapäiselle herralle. Hän varoitti, että tämä ei ole vielä tässä. Pöytään tuli pieni pullollinen rakia ja jäätelöt. MunRakas irvisteli, mutta sai juoduksi yhden snapsilasillisen. Minä rohkeasti tuhosin loput. Kun pullo oli tyhjä, tarjoilija, joka mitä ilmeisimmin oli em. harmaapäisen herran poika, lähti hakemaan toista pullollista. Sillä kohtaa kiekaisimme, jotta stop. Olisiko ouzoa? Oli. Saimme pienet pikarilliset. Se oli riittävästi.

Vuosi sitten minulle kävi kyseisessä ravintolassa vanhanaikaisesti. Raki on petollista, vaikutus tulee vasta myöhemmin. Silloinkin yhden pullon jälkeen tuli toinen ja taisi tulla kolmaskin. Valestra ei ole onneksi leveä katu. Yhden auton kuljettava. Paluumatkalla katu tai paremminkin kuja ei meinannut sivusuunnassa riittää. Onneksi talon seinät olivat paikka paikoin tukenani.

Pantuamme nautinnoillemme stopin läksimme kapuamaan paikkaan, jonne taksikuskimme Olga
oli meidät jättänyt. Soitimme hänelle. Sopivasti siinä oli penkkejä, millä istua. Yhtäkkiä jalkojeni juureen ilmestyi valkoruskea kissa. Laiha, mutta selvästi itsestään huolta pitävä. Hyppäsi viereeni penkille ja hetken päästä asettui syliini, kuin olisi ollut siinä lukemattomia kertoja aiemminkin. Vanhat muistot kissoistamme 2020 nousivat pintaan. Ei tämäkään kissa ollut välttämättä ruokaa vailla, huomioiminen, silitys, olivat hänelle tärkeämpiä.

Olga tuli ja palasimme kotiin. Taksimatka maksoi saman kuin mennessä, 18 euroa. Sillä pääsemme
Iisalmessa juuri ja juuri rautatieasemalle eli noin kolmen kilometrin matkan. Nyt matkamme kesti runsaat 20 minuuttia ja karttaohjelman mukaan sillä oli pituutta 12 km.

Stamatakis Boutique Studios, Platanias, Kreeta 14.10.2025

Teille, jotka ette ole tutustuneet geokätköilyyn, lyhyt oppitunti siitä. Geokätköily on maailmanlaajuinen harrastus. Se on kuin aarteen etsintää, jossa aarteena tosin on vain erikokoinen putkilo/rasia tms., jossa lokikirja sijaitsee. Siihen merkitään, että olen löytänyt aarteen. Sen jälkeen merkitään järjestelmään, että ko. aarre on löydetty. Järjestelmää ylläpitää Google.

Minä hairahduin tähän harrastukseen viisi vuotta sitten. Hurahtamiseksi sitä ei voi väittää, sillä tähän mennessä olen aarteita bongannut 159. Tunnen kyllä erään upean naishenkilön, jota oppiäidiksenikin voisin kutsua, jolla on yli 5.000 löydettyä aarretta. Hänen kohdallaan voisin väittää geokätköilyä intohimoksi.

Olin päättänyt jo edellisenä päivänä, että sunnuntaina etsin lähimmän geokätkön. Se sijaitsi kävelymatkan päässä, vieläpä tutun kadun varrella. Päivä oli tuulinen. Rantakadulle tullessani ihmisiä vaelteli runsain joukoin sinne ja tänne. Äänestä päätellen aallokko oli sen kaltainen, että punainen lippu oli ylhäällä, mikä tarkoittaa uimakieltoa. Ehkä siksi uimarit ja rantaleijonat olivat siirtyneet rantakadulle.

Sanotaan, että iän myötä askel lyhenee. Varmaan se minunkin kohdallani pitää paikkansa, mutta sen myötä tahtoo askeltiheys kasvaa. En osaa nyt ja tuskin koskaan, kun päämäärä on tiedossa, astella verkkaisesti, jokaisesta askeleesta nauttien. Niinpä sykkeeni kipusi lukemiin, jotka terveille ihmisille eivät ole normaaleja. Sykettäni seuraan, joten ei muuta kuin hetkeksi istumaan.

Kun sain sykkeeni tasattua alle 90, nostin persaukseni penkistä. Ylämäki jatkui ja jatkui. Tuttu katu. Matkan varrella olin kaksi kertaa tarkistanut kännykästäni Geocaching-ohjelmasta, missä kohtaa minun tulee nousta rantakadulta. Ohjelma ilmoittaa, kuinka lähellä olet kohdetta (aarretta). Loppuvaiheessa en sitä enää tarvinnut. Vain hoksottimet.

Hotellin korkea, muurattu ’käyntikortti’ jökötti edessäni. Täällä näitä muurauksia on muuten enemmän kuin laki sallii. Tajusin, että lähellä ollaan. Vaikka teistä monikaan tuskin tulee tänne kyseistä kätköä etsimään niin en paljasta kätkön sijaintia. Se on geokätköilijöiden periaate. Suurin osa teistä kaiken lisäksi on jästejä eli sivullisia.

Se oli siinä Antero Mertarannan tapaan. Ensimmäinen löydetty geokätkö Kreetalla. Olin minä viime
vuonnakin yhtä kätköä Nea Horasta etsinyt, sitä kuitenkaan löytämättä. Palasin suorinta tietä rantakadulle ja yllätyksekseni kuljin tutun hotellin ohitse. Nimi tosin oli vaihtunut ja osittain ulkonäkökin. Siellä vietimme rakkaan tyttäreni Jennyn kanssa ikimuistoisen viikon toukokuussa 1996, jolloin ensi kerran tutustuimme Dimitrikseen, ihanaan ystäväämme. Vaikka Anne ja Jarkki tuskin lukevat näitä blogejani, niin lämpimät ajatukseni sinne Kouvolan suuntaan heillekin.

Stamatakis Boutique Studios, Platanias, Kreeta 13.10.2025

Niinpä yhteinen liikkumisemme ilman konevoimaa supistuu täällä varsin pienelle alueelle. Lähiravintolat alkavat olla pikkuhiljaa koluttuja. Niinpä tämä meidän ’kotimme’ on meille hyvin keskeinen paikka. Me emme puhuisi hotellista, minkä edellisen blogin yhteydessä olevasta kuvastakin voitte päätellä. Meitä Konstan vuokralaisia asuu kahdeksassa huoneistossa, hän itse ylimmässä kerroksessa.

Kaikki täällä käyneet tietävät rantakadun ja asemoivat itsensä ja hotellinsa sen mukaan. Meillä on kävelymatkaa kadulle 200 metriä. Sinne mennessä laskeudutaan muutamia kymmeniä metrejä, mutta toisaalta palatessa ne samat metrit on kavuttava ylös. Meille itse asiassa laskeutuminen on polviemme takia vaikeampaa. Varmaan saatoitte päätellä, että emme ole rannan puolella katua.
Liikenteen äänet kuuluvat tänne vain heikkona huminana.

’Kotimme’ on talon alimmassa kerroksessa. Terassimme on kuusi askelmaa maanpinnantason
alapuolella. Tämä sopii meille, huonopolvisille. Lähietäisyydellä avautuu Konstan ihana puutarha, jonka keskellä on katettu pergola. Siellä on mahdollisuus miltei koko päivän ottaa aurinkoa, jota me nyt näillä rypyillä emme erityisen runsaasti kaipaa. Olennaisinta on kuitenkin tuo puutarha.

On mahdotonta edes tyydyttävästi kuvailla Konstan pihaa, jonka puutarhaksi olemme ristineet. Siellä missä kasveja ei ole, siellä vihertää lyhyeksi leikattu nurmikko. Viimeksi tänään Konsta parturoi sen. Se ei todellakaan näytä samalta kuin meidän kotimme ja kesämökkimme sammalikko. Kastelujärjestelmä on kuivanakin aikana huolehtinut, että nurmikko ja kasvit voivat hyvin. Alue ei
ole suuren suuri, mutta siihen mahtuu valtava määrä kasveja.

Kasvit ovat lähes poikkeuksetta puurunkoisia, myös yleisin kasvi, kiinanruusu. Niiden väriloisto on sanoin kuvaamaton. Ja kukintojen koko? Miltei leipälautasen kokoisia ne ovat. Toiseksi yleisin on ruusu, joka kukkii tai paremminkin loistaa eri väreissä, kuten kiinanruusukin. On moniaita muitakin puu- tai pensasrunkoisia kasveja, joita emme tunnista. Niistä monen kukinta on vasta tuloillaan. Korkeimpana kohoaa mielenkiintoisen näköinen matala lehtipuu mielenkiintoisine kukintoineen. Pienenä yksityiskohtana kerrottakoon, että talon reititin tai ainakin meidän käyttöömme tarkoitettu, on kyseisessä puussa.

Tämän väriloiston keskellä me saamme elää. Me osaamme siitä myös nauttia. Normaaleista hotelleista tällaista kokemusta et saa. Kaiken tämän kukkaloiston lisäksi tunnelman kruunaa pihan nurkassa selvästikin vielä käytössä oleva rakin keitin. Meillä sillä on toisenlainen nimitys – pontikkapannu.

Stamatakis Boutique Studios, Platanias, Kreeta 11.10.2025

Olen pahoillani, että olette saaneet odottaa tätä blogia näin kauan. Sille on selityksensä. Oleskelumme täällä Kreetalla alkoi ns. väärällä jalalla. Sanotaan, että joka vaivojansa valittaa, on vaivojensa vanki. Sellaiseksi me molemmat nyt kuitenkin itsemme tunnemme. Miltei välittömästi tänne saavuttuamme minulla alkoi tuntua keuhkoputken tulehduksen oireita. Tunnistan ne aiemmista kokemuksistani. Kun en mielelläni syö minkäänlaisia särkylääkkeitä, odottelin muutaman päivän. Oireet pahenivat päivä päivältä. Lopulta oli pakko aloittaa antibioottikuuri, joka oli matkassa mukana.

Näin jälkeenpäin ajatellen odottelu lääkinnän aloittamisessa oli totaalinen virhe. Aloitettuani kuurin, tuntui, että mitään kohennusta olotilassa ei ala tapahtua. Usein toistuvat yskänkohtaukset ja heikko olotila vain jatkuivat. Luultavasti antibiootit vielä lisäsivät heikkoa olotilaa. Yskänpuuskien takia meidän oli nukuttava eri huoneissa. Olo on ollut apaattinen, etenkin kun edellinenkin
lomamatkamme oli alkanut samalla tavalla tosin eri syystä.

Pikkuhiljaa elämä on alkanut voittaa. Heikko olotila tosin jatkuu edelleen ja varmaan kestääkin kuurin loppuun saakka. Nyt puolivälissä kuuria alkaa kuitenkin näkyä valoa tunnelin päässä. Yskänpuuskat ovat vähentyneet ja niiden luonne muuttunut. Myös MunRakkaani on ollut apaattinen. Hänen olkapäänsä kipuilee. Se on jonkin ihmeen kalvon tulehdus, vanha vaiva, joka uudistui juuri ennen lähtöämme. Lääkäri määräsi jo kotomaassa hänet syömään kuurin
tulehduskipulääkettä. Toistaiseksi niiden vaikutus ei ole ollut riittävä, niinpä täydennykseksi on ollut otettava Panadolia.

Elämämme on edellä kerrotusta johtuen pyörinyt tämän ensimmäisen viikon pääosin sisätiloissa.
Isäntämme Konstantinos käy joka päivä kysymässä, onko kaikki hyvin. Tautitilanteeseemme hän ei toki voi vaikuttaa. Meillä on myös ihana siivooja Fe, joka on Filippiineiltä. Hänkin tietää tautitilanteemme ja kysyy joka päivä tullessaan, millainen on vointi. Me emme tarvitse siivousta joka päivä, vaikka se sunnuntaita lukuun ottamatta olisi tarjolla.

MunRakkaani velipoika, Villeksi kutsuttu, oli meidän yllytyksestämme osittain samaan aikaan
täällä. Hänen hotellinsa oli muutaman kilometrin päässä, Kato Staloksessa. Vietimme rattoisan perjantaipäivän ja lopulta illankin Horiatikossa, suosikkiravintolassamme. Halusimme ehdottomasti näyttää hänelle kyseisen ravintolan, sen mainiot ruuat ja pitkäaikaisen ystävämme Dimitriksen sydämellisen olemuksen.

Yllättävän hyvin olemme selvinneet ilman MunRakkaani kännykkää. Ainoa ylipääsemätön este syntyy pankkiasioita hoitaessa, koska maksaessasi laskuja pankki vaatii toisen tunnusluvun, jonka se lähettää ko. henkilön kännykkään. Ei ole auttanut muuta kuin kertoa tilanne niille harvoille laskun lähettäneille ja pyytää samalla maksuaikaa. Tilanteen takia meikäläisen kännykällä on ollut vähintään kaksinkertainen kulutus.

Olen koko ajan yrittänyt painaa mieleeni tapahtumia, kokemuksia, tunteita teille myöhemmin
kerrottavaksi. Se vaan ei olosuhteitten takia ole toistaiseksi kunnolla onnistunut. Kaiken lisäksi täällä on teknisiä ongelmia, joiden laadusta en ole saanut selvää. Tietokoneeni käyttäytyy joskus oudolla tavalla. Ikään kuin jokin valvoisi konettani. Taidan olla vainoharhainen.

Stamatakis Boutique Studios, Platanias, Kreeta 10.10.2025

PS. Tänä päivänä 23 vuotta sitten ostimme niin usein blogeissani esillä olleen kesämökkimme Onnelan.

Kuten minulla on tapana, alkoi keskustelu taksikuskimme kanssa. Teimme sinunkaupat – hän oli Hamsa. 30 vuotta sitten Irakista 5-vuotiaana maahan tullut. Puhui hyvää suomea irakilaisella aksentilla. Kävimme läpi hänen elämäntarintansa. Olin vilpittömästi utelias. Puhuimme myös uskonnosta. Hän oli luonnollisesti muslimi. Kerroin, että kunnioitan aina jokaisen uskontoa. Omaa uskontoani en kyennyt hänelle kuvailemaan.

Matkasimme lentoasemalle rattoisasti. Ainoa hiljainen hetki oli, kun vävyni Jari soitti. MunRakkaani kännykkä oli jäänyt heidän hoiviinsa. Erotessamme halasimme Hamsan kanssa. Lykkäsimme matkalaukkumme lähtöaulaan. Sama tunne joka kerta – hämmästyksen sormi kummastuksen suussa. Meidät pelasti Finnairin henkilökuntaan kuuluva ihana naishenkilö. Ohjeitten mukaisesti laukut ruumaan ja turvatarkastukseen. Se taas osoittautui ongelmalliseksi.

Olin päättänyt, että tällä reissullani luen elämäntarinan Lauri Törnistä, suomalaisesta sotasankarista. Paljastui turvatarkastuksessa, että sellainen kirja oli läpiplarattava. Ei riittänyt läpivalaisu. Pakostakin naurahdin, Minä ja Lauri Törni emme selvinneet ensimmäisestä turvatarkastuksesta. Ehkä meidän
mielipiteemme olivat etukäteen skannattuja.

Huomasimme kentän ns. kansainvälisellä puolella uskomattoman asian. Alkoholijuomia on
tarjolla vasta klo 5.30 alkaen. Me emme olleet ainoat janoiset. Näimme henkilökohtaisesti italialaisen pariskunnan, joka ei lainkaan ymmärtänyt tilannetta. Voi ristilliset ja persut. Paljon olisi teille sanottavaa. Kuinka helvetisti te teette vahinkoa Suomen maineelle.

Sen, minkä Finnairin maahenkilösto meille pelasti, sen lentomme AY1855 henkilöstön toiminta
pilasi. Kapteenimme oli kyllä ensiluokkainen, meidän kokemustemme parhaimmistoa. Läksimme likimain aikataulun mukaisesti klo 6. Tarjoilusta sen sijaan kerrottiin vasta yli tuntia myöhemmin lähdöstämme. En ole piukkapipoinen, mutta jossakin minunkin rajani kulkee. Varsinkin aamuyöstä.

Saavuimme aikataulun mukaisesti Hanian kentälle. Siellä meitä odotti Olga. Mielipahat unohtuivat halausten myötä. Tuttu, turvallinen taksimme vuosien takaa, jonka olimme tilanneet paikalle Suomesta käsin. Istuessani Olgan kanssa etupenkillä, kävimme upeaa keskustelua. Tulin
tietämään mm. heidän love storynsä Georgen kanssa. Olga on paikallisia, George Ateenasta.

Emme suinkaan sännänneet täkäläiseen kotiimme suoraan. Halusimme pienet ostokset,
aamupalatarpeet, meille niin tutusta Lidlistä. Olga odotteli meitä, vaikka hunajan etsintä ottikin aikansa. Palautui mieliimme 2019–2020, jolloin aina Georgen ja Olgan taksilla Lidlistä autollemme palasimme. Nostalgiaa. Kun maksun aika tuli, Olga laski, jotta lentokenttäkyyti 42 euroa ja viisi euroa Lidlin keikasta eli 47 euroa. Matkatoimistomme markkinoi lentokenttäkuljetusta Plataniakseen 128 eurolla. Siihen ansaan emme menneet. Tiesimme paikallisen hintatason.

Oli pieniä löytämisongelmia majoitukseemme, mutta kysymällä ja käden heilutuksella kotimme
löytyi. Siivoojalta kysyttyämme isäntämme Konstantinos, josta myöhemmin käytän nimitystä
Konsta, otti meidät kirjaimellisesti avosylin vastaan. Vaihdettiin puhelinnumeroita, jotta voimme kommunikoida keskenämme. Kuvaavaa talon vieraanvaraisuudesta oli, että jääkaapissa oli vettä … mutta myös valkoviiniä ja rakia. Voiko vieraanvaraisuudelta enempää odottaa.

Stamatakis Boutique Studios, Platanias, Kreeta 3.10.2025

Asemalla olimme asettautuneet juuri siten kuin kuuluikin. Vaunumme pysähtyi kohdallemme.
Iänikuinen laukkujen säilytyspaikan etsintä alkoi. Tungin laukkumme maksullisiin lokeroihin, mutta eihän meillä mitään kolokoita ollut, joten ovet jäivät lukitsematta. Istumapaikkamme olivat yläkerrassa, mikä oli meille harvinaista herkkua, jos sitä meille huonopolvisille voi herkuksi laskea.

Säästösyistä olimme tällä kertaa päätyneet omiin eväisiin. Kun aika oli kypsä, kaivoimme
esiin eväsleipämme ja keitetyt kananmunat. Tunsin ympärillämme olleiden katseet ihollani. Viis niistä. Söimme antaumuksella, kananmunat aromisuolalla. Kyytipojaksi olimme varanneet valkoviiniä ja olutta, joita molempia nautimme sopivin välein. Teon laillisuutta emme miettineet.

MunRakas läksi Pieksämäellä tupikille. Siltä reissulta hän ei viereeni palannut. Minä sen sijaan otin pienet tirsat lyhyiden yöunieni jatkeeksi. Unilta havahduttuani päätin katsastaa, onko MunRakas vielä tässä junassa. Oli. Ravintolavaunussa. Kehui nauttineensa aamukahvit tuoreella korvapuustilla. Tosin pöydällä olevat rikoksen jäljet viittasivat aivan johonkin muuhun nauttimiseen.

Hän lähti, minä jäin. Särpimään oluttani. Tyhjänpäiväisiä ajatuksia mielessäni. Viimeiset olvit nautittuani suunnistin kohti vaunuamme. Tunsin välittömästi, että papan yläkerrassa kaikkea happea ei ollut tarjolla. Tärisin ja yritin tarttua kahvoihin, mutta otteeni ei kestänyt. Putosin selälleni kahden vaunun väliin. Ystävällinen mieshenkilö oli heti auttamassa. Sanoin hänelle, että odotetaan
hetki, jotta veri päässäni tasautuu. Kun olin valmis, hän nosti minut ylös. Suomalaista avuliaisuutta on vielä olemassa, kuten myöhemminkin huomasimme.

En tiedä miksi, mutta jossakin vaiheessa läksin tarkistamaan, missä laukkumme ovat. En löytänyt niitä lokeroista, joissa niiden piti olla. Hermostuin. Hälytin konduktöörin kesken lounaansa. Lounaansa nautittuaan hänen kanssaan palasimme etsimään laukkuamme. Ei siellä, missä kuvittelin niiden olevan. Kävelimme vaunun toiseen päähän. Siellä ne olivat. Voitteko kuvitella, kuinka nolo olin?

Tikkurilan asemalla meitä odotti ihana tyttäreni Jenny. Hissillä ylös ja pirssin perä auki. Sinne laukkumme sullottiin. Tällä kertaa olimme Teslalla liikkeellä. Isot laukut jätimme auton perään, virhe, joka seuraavana aamuna huomattiin. Tilasimme pizzan, seurustelimme hetken, jonka jälkeen pienille yöunille. Herätys klo 3.30. Epäinhimillinen aika. Taksi oli tilattu.

Siitä seuraavaksi.

Stamatakis, Platanias Kreeta 2.10.2025

Tämän blogisarjan avanneesta ekasta blogista on kulunut lähes kolme kuukautta, päätöksistä
ja toteutuksista jo yli tuon ajan. Tänä aikana me emme MunRakkaani kanssa juuri koskaan puhuneet tulevasta matkastamme. Se vaikutti ainoastaan alitajuisesti meidän Onnelan syksyn suunnitelmiin. Onnela piti saattaa talvikuntoon ennen matkaamme. Kerran olimme sen unohtaneet, toista virhettä emme halunneet tehdä. Talvi saattaa tulla näille leveysasteille lokakuussakin.

Ensimmäinen ja merkittävin urakka Onnelan talviasentoon saattamisessa on laiturin nosto. Se ei ole mitenkään yksinkertainen urakka. Siihen tarvitaan kuusi riskiä miestä, onhan laiturimme järvemme pisin ja käsittää monta raskasta osasta. Keväällä sen laskun suorittivat jalkapallojoukkueemme PK 37, nyt noston tekivät hieman varttuneemmat miehet. Lions-klubini veljet. Huomasin samalla, että vähempikin voima riittää, jos miehiä on useampia.

Sen jälkeen alkoi minun urakkani. Aiemmin tehdyn listan mukaisesti talveen valmistavia tehtäviä. Jo ajat sitten lakastuneitten kesäkukkien ruukkujen tyhjennystä, kesäkalusteiden ja kesäkeittiön peittämistä. Konnan (robottiruohonleikkuri) saatteleminen talvellakin lämpimään saunan eteiseen, jonne muutkin akkukäyttöiset koneet saattelin. Lopulta vesipönttöjen tyhjennys. Saunaan sen sijaan sijoitettiin yksi täysinäinen vesipönttö ja se on talvivarastomme talvisaunomista varten.

Viime torstaina lopulta päättyneen Onnelasta irtautumisen jälkeen olin täysin puhki. Vuosikymmeniä
sitten olin tuntenut samanlaista voimattomuutta kilpailusuorituksen jälkeen, nyt kyseessä ei ollut kilpailusuoritus. Palautuminenkin kesti lopulta liki kolme vuorokautta. Olin toki ylpeä, että jaksoin VIELÄ tehdä sen. Ensi vuodesta en enää anna takuuta.

Vasta sillä kohtaa, kun muutimme kotiin, matkamme Kreetalle alkoi realisoitua. Ajatuksemme
siirtyivät tulevaan. Siihen saakka olimme kantaneet murhetta läsnä olevasta, Onnelastamme. Kotiin tultuamme matkalaukut ilmestyivät olohuoneemme lattialle. Tulostin lauloi varustelistamme, jolle te saatatte nauraa, mutta meidän elämäämme se on aina helpottanut. Siispä rasti ruutuun sitä mukaan kuin tavarat laukkuun laitettiin.

Suorastaan naurattaa, että tämän illan elokuvana nelosella esitetään Kadonneen aarteen metsästäjät. Heräsi nimittäin kysymys, olemmeko mekin jonkinlaisia kadonneen aarteen metsästäjiä vai mistä syntyy vaellusviettimme, joka ulottuu mm. Kreetan saarelle. Se, että niin usein sinne, on ehkä selitettävissä sillä, että Kreetalla voimme historiallisesti palata vuosituhanten taakse. Vain sinun ja minun mielikuvituksestani on kiinni, millaisena näet Knossoksen elämän noin 5.000
vuotta sitten.

On maanantai-ilta. Laukut ovat vielä avoimet, sillä osa niihin kuuluvista tavaroista on käytössä
huomenaamullakin. Tsekkauslistassamme ei enää ole suuria aukkoja. Kokemuksesta tiedämme, että jos jokin jää, se tuskin on viihtyvyyden kannalta olennaista. Sen olemme kuitenkin jo kauan sitten tajunneet – mikä kotiin jää, se sieltä löytyy, mikä maailmalle jää, se on menetetty.

Katotaanpa, miten tämä herrasväki selviytyy menomatkasta Kreetan Plataniakseen. Virityksiä
on tehty.

Pomeranssi by Iisalmi 29.9.2025

Kuten aiemminkin olen todennut, meille Kreeta on se paikka, jonne myöhäissyksyllä haluamme mennä. Monistakin syistä, jotka ovat jo aiemmista blogeistani käyneet ilmi. Me emme halua sinne kuumimpaan kesäaikaan. Toukokuun alkukin kelpaa, mutta kun massaturismi syyskuun lopulla Kreetalta katoaa, silloin alkaa meidän aikamme.

Yritin miettiä, vaikuttivatko alkukesän epävakaiset säät siihen, että ajatus Kreetasta hiipi jälleen mieleeni pian juhannuksen jälkeen. Tuskin. Aika vain oli kypsä sille ajatukselle. Kolmen kuukauden valmistautumisaika on meille normaalia. Ensimmäinen kysymys itselle, koska ja kuinka pitkäksi aikaa. Jonkin ulkopuolisen ärsykkeen takia päädyin kokonaiseen lokakuuhun. Selitystä on turha alkaa etsiä. Sitä ei ole.

Lennot ovat se ensimmäinen asia, josta matkan toteutus lähtee. Niin tälläkin kertaa. Jostakin
syystä lentojen paketointi osoittautui yllättävän vaikeaksi. Ongelmaksi näytti muodostuvan laukut. Kuten joku ehkä muistaa, kerran on käynyt sellainenkin vahinko, että laukkujen kuljetusta ei paluumatkalle ollut maksettu. Nyt en halunnut niin käyvän.

Niinpä selvitin parhaat ja edullisimmat lentoaikataulut. Päädyin menomatkalle Finnairin suoraan lentoon. Yhtiön sivustolta lennon varaus laukut mukaan lukien. Kertyneillä avioksilla lennosta tuli vieläkin edullisempi. Paluumatkan kanssa oli hieman monimutkaisempaa, mutta sekin järjestyi pienen selvittelyn jälkeen. Tälläkin kertaa asiointi suoraan lentoyhtiön kanssa. Aegean Airlines
on meille entuudestaan tuttu yhtiö. Kanta-asiakkaitakin jo olemme. Paluulentomme maksoi hieman menomatkaa enemmän, mutta sisältyyhän siihen välilasku Ateenassa. Lisäksi meille on myös samaan hintaan istumapaikat varattuina.

Seuraava pähkinä purtavaksi onkin sitten kovempi. Majoitus. Sen järjestämistä helpottaa, että me emme majoitukselta mahdottomia pyydä. Hyviä vaihtoehtoja on pilvin pimein. Tällä kertaa Johannasta ei meille ole apua, joten omin avuin on selvittävä. Booking.comin lisäksi Airbnb on kuvioissa mukana. Rahalla saa ja hevosella pääsee, on tuttu sanonta. Tällä kertaa ratkaisevaksi tekijäsi ovat nousseet kulkuyhteydet. Haluamme majoittua lähelle bussireittejä, sillä
ajatuksenamme on tällä kertaa myös hieman seikkailla Kreetalla.

Lopulta minun on tehtävä ratkaisu majoituksenkin suhteen. Sillä tapaa se on helppoa, että koskaan en ole kuullut varaamastani majoituksesta poikkipuolista sanaa MunRakkaalta. Hän on aina sopeutunut valintaani. Hänen nykyisten liikunnallisten rajoitteidensa vuoksi joudun nyt hieman enemmän ottamaan huomioon asioita majoituksen valinnassa. No problem.

Lopuksi on sanottava, että tällaisen palapelin pelaaminen on minulle mieluista. Nautin siitä. Kun pienten takkuilujen jälkeen lennot on varattu, vieläpä kohtuullisella hinnalla, onnistumisen tunne valtaa mielen. Kun majoitus pohdinnan jälkeen on viimein varattu, palapeli on koossa. Sen jälkeen siihen ei enää palata. Alkaa vain lähtöhetken odotus. Odotusaikana me emme useinkaan
matkastamme keskustele ja ajatuksissammekaan se ei joka päivä ole. Siksi, että ihmisen pitää, etenkin tässä iässä, elää tässä ja nyt. Nauttia jokaisesta päivästä sellaisena kuin ne vastaan tulevat.

Onnela by Iisalmi 3.7.2025

PS. Jossakin laulussa lauletaan, että viimein mun pinnani petti. Niin se teki minunkin kohdallani majoituksen suhteen. Varasin tänään studion Plataniaksesta. 37 neliötä maantasossa lähellä rantatietä. Loistavat arvostelut. Hinta vaan ehti nousta 13 euroa vitkutteluni takia. Jälleen kerran toteutui se, että ihminen harvoin joutuu katumaan tekemisiään, mutta sitä useammin tekemättä
jättämisiään. Palapeli on nyt koottu. Odotusaika on alkanut.